keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Puputusta

Talvea varten pupuille on rakennettu kunnon olkipatjat häkkeihin joihin pääsevät kaivautumaan niin halutessaan, patja pitää myös jonkin verran lämpöä sisällään - sitä ei siis siivota pois talven aikana lainkaan, paitsi jos homehtuu (olki ei kyllä edes homehdu yhtä helpolla kuin vastaavasti heinä) vessanurkat siivotaan toki talvellakin :D
Maahäkkeihin vaihdettiin myös kattopressut valokate-muoviin - pysyy häkit huomattavasti kuivempina kuin vanhojen pressujen alla ;) Niistä pressuista tehtiin sitten vähän tuulensuojia häkkien reunoihin.

Kanimäärää on vähän vähennetty talveksi, niitä on nyt vain 12, joista 11 hermua ja 1 hollantilainen.
Suurin osa kaneista on tällä hetkellä lisäksi uroksia :D Jokunen jalostuseläin saattaa tulla keväällä/alkukesästä myyntiin..

Viimeiset pari vuotta kasvatuksen rintamalla on ollut aika lannistavia, mutta toivotaan että ensi kesä olisi parempi jottei tarvitsisi kokonaan lopettaa.. Nyt menee kuitenkin aikaa eniten hevosissa ja lapsissa - hienoinen kipinä ois hevoskasvatuksen pariin, mutta saa nyt nähdä ;)

LU:ssa tuli osalle ihan kivoja pisteitä - Lassi sai 94 kuten myös Andreevits! :) Siellä oli mukana 6,5 kania :P
Röykkään ollaan menossa myös, vähän pienemmällä kokoonpanolla ;)

Ruotsintytöille Emmalle ja Mimmille sain FIN MVA arvot - nyt toivotaan että lisääntyvät keväällä odotetusti ja tulee vähintään yhtä hienoja poikasia ;) Talven ne asuvat vuohelassa - on isosti tilaa temmeltää..

2 kommenttia:

  1. Hei! Sinun kanisi siis asustavat ulkosalla aika paljon? Minulla asuvat myös ulkona ja hevostallissa, kysymys kuuluukin että saako kani synnyttää talliin ettei se ole liian kylmä paikka? Tallissa ei ole pakkasta, lämpötila koko ajan +0->.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei.
      Minusta +0 on liian kylmää, pitäisi olla kyllä hyvien, paksujen pehkujen lisäksi vähintään +5-+10 sekä vedoton tila.. Lisäksi pitäisi pystyä varmistumaan siitä, että emo ei tee pesää liian kylmään paikkaan/kaiva pesää ihan lattiatasoon asti.. Lämpölamppu on hyvä lisälämmön lähde..

      Poista