keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Lisää talvivauvoja

Huh.. Kovia pakkasia on lupailtu jouluksi, ja toivon ettei kohta ole kahta taikka kolmea kania sisällä poikasineen---

Eilen illalla totesin että Gia on tekemässä pesää - eli synnytys lähestyy - piti siinä sitten tehdä kopin ympärille & sisälle lisäeristeitä (villapaitaa oli hylätty, joten se meni kopin ulkopuolelle) rehusäkkejä lisäksi ulkopuolelle, ja sisälle palasia 'vanhasta' (=rikkinäisestä) fleece-loimesta..

Neiti jatkoi pesäntekoa touhuiluistani huolimatta, vaikka vähän jänskättikin, kun kuitenkin ensisynnyttäjä kyseessä..

Lisäksi viritin lämpöpuhaltimen häkin läheisyyteen lämmittämään, kun ei patterista tunnu olevan kovinkaan paljon hyötyä, vaikka kovemmalle sen jo viime viikolla väänsinkin..

Lisäeristykset ikkunan eteen, nurkkiin sekä ulko-oven eteen viritin maanantaina, ja siitäkin oli kyllä jo 'merkittävää' hyötyä.. Eli patterin kovemmasta tehosta huolimatta kanilassa on lämpötila pysynyt jääräpäisenä 9-10 asteen tienoilla, eilen aamulla siellä oli lisäeriteiden vuoksi jo 12 astetta..

Tänä aamuna kun menin kanilaan, oli lämpötila kohonnut 20 asteeseen! ja pesässä tuhisi 1 hyvinvoiva poikanen, 2 kuolleena syntynyttä löytyi lisäksi vessanurkasta..
Nyt toivotaan että emo hoitaa ja pitää poikasta tarpeeksi lämpimänä <3

Ja toivotaan että kanilan lämpötila pysyy poikasille hyvänä, myös vaikka tulisi -30 asteen pakkaset viikonloppuna...

Ps. Baby on hoitanut vauvojaan ihan hyvin täällä sisällä, ja jos ei mitään ihmeellistä tapahdu, niin vien varmaan pupuperheen takaisin kanilaan viikonlopun jälkeen, kun siiheks on luvattu myös lauhempaa.. ;)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pupujen pelastusoperaatio

Tan-värinen naaraamme Busy Baby eli ''Baby'' sai esikoispoikasensa Lucian päivänä, ja hoiti poikasiaan heti alusta tosi hyvin, mitä nyt täytti kopin aukkoa turhan tiiviiks, ja sitä joutui vähän väliä korjailemaan, mutta poikaset saivat hyvin maitoa, ja olivat lämpöisesti kopissa turvassa..

Tänä aamuna kuitenkin ehhdin jo hetken surra poikasia kun näin että toinen oli pesän ulkopuolella - ja ihan paikallaan, kylmettynyt :( Otin sen sitten käteeni, ja meinasin jo viedä pois - Kun pikkuinen heilautti yhtä jalkaansa, ihan hiljaa :') Poikanen oli ihan jääkylmä, ja aika kovakin, jos ei ois liikahtanut, oisin saniónut takuuvarmasti kuolleeksi!

- Siinä tulikin sitten kiirus saada vauva lämpimäksi, ja kädessä pitäminen oli hyvä alku, toista poikasta kaivoin pesästä, sekin oli jätetty pesän päälle, ja oli siten myöskin aika kylmissään, mutta selkeästi sisarustaan virkeämpi..

Poikaset käärin villalapasiin, ja mietin miten saisin koko perheen lämpimään paikkaan - sisälle kodinhoitohuoneeseen, siellä on lattialämmitys, mutta ei mitään mahdollisuutta saada tehdashäkkiä sisälle :/ Ensinnäkin ne ovat ulkona, eivät mitenkään puhtaita, ja lisäksi niin isot, ettei mahdu sisällä olemaan missään, talolla kun on vielä remontti kesken, niin pitää mahtua liikkumaan...

Otin pupuset sitten pieneen dunaan ensitilassa, ja vein sisälle lämpimään. Piti jatkaa eläinten aamuruokintaa, ja mietin kovasti, että mistä saisin pupuperheelle isomman tilapäisasunnon, josta kuitenkin olisi helppo seurailla poikasten vointia... Lopuksi päädyin ihan vahingossa yhteen isoon dunaan, jonka löysin sattumalta pihalta - se hajosi jo keväällä, mutta päätin että sen saa korjattua tähän käyttöön sopivaksi - kun on kerta pakko :)

Kaivoin sitten sen dunan irti lumesta sekä jäästä ja vein sisälle pesuun - se oli todellakin sen tarpeessa, kun ollut vuoden verran pihalla. :s Pesun jälkeen oli vuorossa teippaus, ja tulihan siitä ihan hyvä pikkuasumus pupuille :)



Nyt ovat poikaset lämpimässä, ja seuraillaan miten Baby alkaa hoitamaan niitä nyt kaiken muutoksen ja uusien äänten seassa.. Jos alkaa näyttää ettei hoida, niin saa neiti muuttaa takaisin ulos, ja minä alan keinoemoksi, maitojauhetta nimittäin löytyy pakastimesta juuri näitä hätätapauksia varten.

pikkuvauvat <3

Busy Baby


Kanilassa on nyt reilu 10C, mutta se ei pikkupoikasille tietenkään riitä, jos eivät ole lämpimästi pesässään, lisäksi kova tuuli kylmentää kanilan ulkoseiniä, ja tuuletusaukostakin tulee kylmää sisälle tällä kelillä :/ *mä niin odotan että saataisi ensi kesänä uusi kanila*
Ainakin yksi toinen naaras vaikuttaa olevan tiineenä, ja laskettu aika ihan näinä päivinä.. Ensiavuksi laitoin kanilan patterin melkein täysille, ja odottavan häkin läheisyyteen, lisäksi laitoin yhden villapaidan sille häkkiin, jos se tekee siihen lämpöisen pesän poikasilleen, niin luulisi pärjäävän - jos kanila ei kuitenkaan lämpene tarpeeksi, niin ei kait auta kuin tuoda tehdashäkkejä sisälle jouluksi, ja tiineet sinne...
Onneksi ei ole kuin 2 astutettua, josta toinen saattaa olla tyhjä, toisen maha näyttää kyllä olevan vauvoista pyöreänä <3

Pääsääntöisesti en teetä poikasia vuoden kylmimpänä aikana jos ei ole takeita pitää kanilaa tarpeeksi lämpimänä, viime talvena pidettiin kanilaa kuitenkin enimmillään ihan 20 asteen tienoilla, kovimmilla pakkasilla se laski noin 10 asteeseen, ainoastaan pari häkkiä lattiatasolla olivat kylmempiä, ja siihenkin auttoi nurkkien sekä ikkunan tiivistys sanomalehdillä..
Nyt kanila on kuitenkin täynnä, ja luulisi senkin seikan vaikuttavan ilman lämpötilaan - viime talvena mulla oli kaneja noin 5 kpl...

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

RIP Puppe

Kuten joku ehkä tiesikin, niin meillä on ollut kesästä lähtien eräs pupu karkuteillä, se on kuitenkin pysynyt omassa pihassa, ja pyörinyt mukana pihahommissa - vaikkei olekaan antanut kiinni..



Pupu sai nimekseen Puppe, ja varsinkin mieheni kiintyi siihen kovasti, ja toivoi voivansa seurata sen luonnollista eloa vielä vuosikausia.. Ja onkin ollut mukava seurailla vähän matkan päästä, miten tämä yksinäinen uroskani on kehittynyt vapaudessa, verraten häkissä elävään poikueveljeensä.. Tein ainakin seuraavanlaisia havaintoja:
- Tasaisempi kasvu
- Nopea karvanvaihto
- Kiiltävämpi karva
- Pyöreämpi runko
Lisäksi tämä pupu alkoi olemaan jo niin hyvännäköinen ulkomuodollisestikin, että oisin sen halunnut pyydystää ja viedä näytille sekä mahdollisesti käyttää jalostukseenkin..



Kovillakaan pakkasilla ei tuntunut olevan Pupella kylmä, juoksenteli ympäri pihaa kuten muulloinkin, ja viihtyi heinäpaalin lähettyvillä, sekä vuohien ruoka-astialla, ennen lumentuloa kävi Puppe heinäpaalilla vain harvoin, ja söi mieluummin kaikkea rikkaruohoa ym kasvustoa pihapiirissä, eikä silloin maistunut vuohien kauratkaan kovin usein..



Nyt on kuitenkin Puppe ollut kateissa jo kolmatta päivää, joten kai se on heitettävä toivo sen paluusta.. :(
Kesykanilla kun ei ole talvella suojaväriä, niin on todennäköisesti jäänyt haukan saaliiksi, kettuja ei ole vuoteen näkynyt täällä pihan lähettyvillä, kun tuo koira on niin tehokas häätämään.. Haukkoja on näkynyt kuitenkin, ja on kai ollut vain hyvää tuuria tähän asti kun ei ole Puppe jäänyt kiinni ...